YVAKO - Ympäristövaikutusten arvioinnin koulutus- ja osaamisportaali

YVA:n vaikuttavuus

Ovatko YVA-menettelyt tarpeellisia?

Onko YVA:aminen sitten kaiken vaivan arvoista eli ohjaako se toimintaa ympäristölle suotuisammaksi? Vaikuttaako YVA ylipäätään mihinkään? Saavutetaanko YVA:n avulla sille asetetut tavoitteet?

Näihin kysymyksiin ei ole välttämättä yksiselitteisiä vastauksia, mutta niihin on yritetty ja yritetään vastata, kun pohditaan YVA:amisen mielekkyyttä ja tarpeellisuutta etenkin suhteessa YVA:amisen vaatimiin resursseihin.

YVA on ennakollinen tiedontuottamismenettely. Ympäristöllisen vaikuttavuuden kannalta oleellista on, huomioidaanko YVA erilaisia päätöksiä tehtäessä, eli vaikuttaako YVA suunnitelmiin ja hanketta koskeviin päätöksiin siten, että tehdyt ratkaisut ovat ympäristön kannalta parempia kuin jos YVA:a ei olisi tehty. Tehtäviin ratkaisuihin vaikuttavat tietysti monet muutkin seikat. Useinkaan ei voida sanoa, että mikäli jokin ympäristön kannalta hyväksi ajateltu ratkaisu valitaan, se valitaan juuri YVA:n vuoksi.

Se on kuitenkin YVA:n tarkoitus ja YVA on tarpeellinen, jos se osaltaan varmistaa, että ympäristönäkökohtia ei sivuuteta suunnittelussa. Ympäristöllisen lopputuloksen kannalta YVA-menettely ei ole itseisarvo, vaan lisäarvo. YVA olisi tarpeeton, jos hankkeet eivät aiheuttaisi ympäristöongelmia ja jos hankkeiden suunnittelussa automaattisesti pohdittaisiin kokonaisvaltaisesti niiden vaikutuksia laaja-alaisesti sekä eri asiantuntijoiden että niiden kanssa, joihin hanke voi vaikuttaa.

lentokone.JPG